Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Pöllötarhat remontissa

Pöllöt siirtyivät väistötarhoihin  Lintutalon pöllötarhat remontoidaan seuraavien viikkojen ajan. Tarhoihin vaihdetaan muun muassa uudet verkot ja lisätään sisusteita. Pöllöt siirrettiin väistötarhoihin remontin tieltä, joten suurin osa pöllöistä ei ole nähtävissä remontin aikana.

Yöseikkailu 22.10.

Ähtäri Zoo järjestää jälleen Yöseikkailun syyslomaviikon lauantaina 22.10. Puiston sisäänkäynti on poikkeuksellisesti auki ilta kahdeksaan asti ja eläinopastuksia järjestetään niin päivällä kuin illan tullen taskulampun valossa. Puistokierros menee kiinni vasta kello kymmenen illalla, joten sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä mitä eläinasukkimme tekevät auringon laskettua. Kaikki puistomme eläimet ovat pohjoisen pallonpuoliskon eläimiä, joten luonnostaankin heille mieluisimmat […]

1.10 koko perheen Maalaismarkkinat Farmilla!

Elokuussa järjestetyistä maalaismarkkinoista on muodostumassa uusi virkistävä perinne Farmin pihalle, kiitos myyjien ja kävijöiden. Nyt lauantaina 1.10 vietämme seuraavia maalaismarkkinoita samassa hengessä tunnelmallisessa Farmin pihapiirissä. Kuten aiemminkin, myyntipaikan varanneille myyjille paikka on ilmainen ja kaikilla kävijöillä on vapaa pääsy Farmin alueelle klo 10-16.  Rapsutuksia, poniajelua ja ostoksia Maalaismarkkinoista saa hauskan päiväohjelman koko perheelle viikonloppuun. Pienimmästä […]

Laulujoutsenen luontoonpalautus

DSC01575_.jpg

Kuura-joutsen takaisin luontoon Joulukuussa 2021 Ähtäriin saapui luonnonvarainen Kuura-laulujoutsen Lempäälästä. Sen oli pelastanut paikallinen pelastuslaitos ja PESU:n eli Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoiset. Joutsenella oli saapuessaan kaikki oikean siiven sulat rikki, minkä lisäksi saman siiven kärki oli rikki sekä tulehtunut. Yleiskunnoltaan joutsen oli siiven vammoista huolimatta kohtalainen. Siiven vammojen takia lintu jäi eläinpuistoon hoidettavaksi. Kuura vietti ensimmäisen […]

Gloria-takinin sorkkahoito

Eläinpuiston arkeen kuuluu monen muun asian lisäksi kaikkien eläinten erilaisten hoitotoimenpiteiden teko. Jokaisella puiston asukkaalla on omat tarpeensa ja niiden hoito ja ylläpito on suunniteltua toimintaa yhdessä eläintenhoitajien, Ähtäri Zoon intendentin sekä tarvittaessa eläinlääkärin kanssa. Eläinten tarpeita ennakoidaan taitavasti, jolloin vältetään moni akuutti hoitotapaus, ja ennen kaikkea pidetään eläinten olo mukavana. Viime viikolla oli Glorian […]

Miksi geneettinen monimuotoisuus on tärkeää?

Luonnonvarakeskus (LUKE) julkaisi syyskuussa 2022 Suomen susikannan suotuisan suojelutason viitearvojen määrittelyä käsittelevän loppuraportin. Raportti sisältää uutta tietoa susikannasta ja työkaluja viitearvon määrittelyyn.

Piirustuskilpailun tuotoksia

pikkupandapiirros2

Kansainvälinen pikkupandapäivä Lauantaina 17.9. juhlittiin eläinpuistossa pandatyttöjen päivää. Samana päivänä vietettiin kansainvälistä pikkupandapäivää ja juhlittiin Lumi-pandan kahdeksatta syntymäpäivää etukäteen.  Kansainvälistä pikkupandanpäivää vietetään joka syyskuun kolmantena lauantaina. Tapahtuman tarkoituksena on lisätä tietoutta tästä erittäin uhanalaisesta, oman heimonsa ja sukunsa ainoasta jäljellä olevasta lajista sekä kerätä varoja lajin suojeluun sen luonnollisissa elinympäristöissä. Ähtäri Zoo osallistui pikkupandapäivään järjestämällä […]

Pandatyttöjen päivä 17.9

ahtarizoo pikkupanda 01

17.9 on kansainvälinen pikkupandojen päivä (eng. Red Panda) Pikkupanda eli kultapanda, kissakarhu tai tulikettu, ei ulkonäkönsä ja elintapojensa perusteella vaikuta kuuluvan mihinkään ryhmään, ja samalla siinä on piirteitä useista tutuista eläimistä. Se syö bambua kuten panda, sen liikkeet ovat kissamaiset ja samalla siinä on kuitenkin jotain karhumaista. Pikkupanda ei ole sukua millekään näistä ryhmistä, vaan […]

Lumileopardin hammaslääkärikäynti

Ähtäri Zoon viikko alkoi tapahtumarikkaasti myös puiston puolella. Maanantaina eläintenhoitajat huomasivat, että 7-vuotiaan lumileopardi uroksemme Jamalin etuhammas oli katkennut ja ilmeisesti tulehtunut. Jamalille tuttujen hoitajien tilannearvio oli, että se tarvitsee nopeasti hammasoperaation, jotta tulehdus ei pääse leviämään. Intendentti Marko Haapakoski keskusteli Nurmossa sijaitsevan Takalan eläinklinikan kanssa, jossa järjesteltiin hoitoaika heti seuraavalle illalle. Jamal nukutettiin ennen […]

Pandatalosta uutisia

TIEDOTE Pandatalosta uutisia Kiima-ajan jälkeen pandoille on lajityypillistä, että käytös muuttuu vahvasti hormonien myllerryksessä. Näin tapahtuu, oli kyseessä sitten tiineys tai valeraskaus. Varmistuksen suuntaan tai toiseen pystyy saamaan vasta muutamaa viikkoa ennen mahdollista synnytystä, ja siksi Ähtäri Zoo rauhoitti pandatalon kokonaan vierailijoilta jo elokuun alussa. Viikonlopun aikana pandahoitolassa saatiin varmistus hormoninäytteiden tuloksista, että Lumi, eli […]

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
Parkkialueet ovat maksuttomia.
Invapaikkoja on Zoo Shopin/Zoo Deli & Cafén edessä
sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.