Sivuston sisältöjä päivitetään parhaillaan! Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä ja kiitämme kärsivällisyydestänne!

Hirvi

Alces alces Hirvi on yksi ensimmäisistä eläimistä, joka levittäytyi Suomeen jääkauden lopussa 9 000 vuotta sitten. Hirvi on ollut aina suomalaisille tärkeä eläin sekä metsästyksen että kulttuurin tasolla. Suomalaiset ovatkin kuvanneet hirviä jo esihistoriallisella ajalla, ja eläin on ikuistettu esimerkiksi moniin kalliomaalauksiin. Hirveen viitataan myös Kalevalassa. Hirvi voi elää yli 20-vuotiaaksi. Vaikka metsissämme on paljon […]

Huuhkaja

Bubo bubo Huuhkaja on Euroopan ja samalla Suomen suurin pöllö. Ison kokonsa lisäksi huuhkajan tuntomerkkeihin kuuluvat korvatupsut ja oranssit silmät. Huuhkaja on öiden salaperäinen huhuilija, joka viime vuosina on lisääntynyt. Huuhkajia tavataan lähes koko Suomessa metsäympäristössä. Niitä esiintyy ajoittain myös lähellä asumuksia.   Mistä tiedät olevasi huuhkajan reviirillä? Huuhkajat jättävät elinpiirilleen erilaisia elämänmerkkejä ja ne […]

Ilves

Lynx lynx Ilves on yksi laajimmalle levittäytynyt kissaeläin. Talvella hangelle ilmestyvät isot ja pyöreät tassunjäljet ja keväisinä öinä kuuluva äänekäs mouruaminen paljastavat ilveksen reviirin. Ilvekset liikkuvat lähes parikymmentä kilometriä yössä ja reviirit voivat olla yli tuhannen neliökilometrin laajuisia. Muiden kissojen tavoin se pystyy vetämään kyntensä piiloon.   Tehokas lisääntyjä Nuoret ilvekset elävät mielellään ryhmässä. Vanhat […]

Karhu

Ursus arctos Karhu on maamme kansalliseläin. Esi-isillemme karhu oli tärkeä ja pyhä eläin, jota ei sopinut kutsua nimeltä. Siksi karhulle on keksitty runsaasti lempinimiä. Karhu saattaa elää tarhaoloissa jopa 40-vuotiaaksi, luonnossa metsästysalueilla vain noin 9-10 -vuotiaaksi. Karhu lähes hävitettiin 1800-luvun lopulla. Nykyään karhukannan suuruudeksi arvioidaan parisen tuhatta yksilöä. Yleensä karhu väistää ihmistä, mutta uteliaat ja […]

Kettu

Vulpes vulpes Tämä eläinsatujen tuttu veijari on talviturkissaan valkoisella lumella upea näky. Luonnossa sitä ei useinkaan pääse näkemään, sillä se on tyypillinen yöeläin, ja liikkuu mielellään illan hämärässä tai sarastavassa aamussa. Kettu on pienen koiran kokoinen, tyypillisesti 5 – 8 kilon painoinen pieni peto. Sen ulkomuoto on kaikille tuttu, erityisesti tuuhea punainen häntä valkoisine kärkineen […]

Pikkupanda

Ailurus fulgens Pikkupanda eli kultapanda tai kissakarhu on erikoinen eläin, sillä se ei ulkonäkönsä ja elintapojensa perusteella vaikuta kuuluvan mihinkään ryhmään ja samalla siinä on piirteitä useista tutuista eläimistä. Se syö bambua kuten panda, sen liikkeet ovat kissamaiset ja samalla siinä on kuitenkin jotain karhumaista. Pikkupanda ei ole sukua millekään näistä ryhmistä, vaan se on […]

Poro

Rangifer tarandus Poro kuuluu hirvieläimiin ja edelleen peuroihin. Muita hirvieläimiä ovat esimerkiksi hirvi ja metsäpeura. Poro on puolikesy eläin, joka muistuttaa elintavoiltaan ja rakenteeltaan kantamuotoaan tunturipeuraa. Poro voi risteytyä metsäpeuran kanssa. Märehtijä Luonnossa poron ruokalistalle kuuluvat mm. jäkälät, varvut, heinät, puiden lehdet, ja suokasvit. Kaikkiaan poron käyttämiä ravintokasveja on yli 350, joista tärkeimpiä lajeja on […]

Rantakäärme

Natrix natrix Rantakäärme on ihmiselle vaaraton ja rauhoitettu koko maassa. Se on Suomen suurin käärmelaji. Sillä on vaaleat tai keltaiset niskalaikut. Joskus laikut puuttuvat, ja silloin rantakäärmeen voi sekoittaa mustaan kyyhyn. Tällöin paras tuntomerkki on lempeä katse, sillä rantakäärmeen silmäterä on pyöreämpi kuin kyyn. Rantakäärmeen häntä on pitkä ja se kapenee hitaasti. Sen keho on […]

Saukko

Lutra lutra Saukko on vesielämään sopeutunut näätäeläin. Saukkoja elää useita lajeja eri puolilla maailmaa. Lähes kaikille saukoille yhteistä on sosiaalisuus, leikkisyys ja älykkyys. Ne sopeutuvat elämään myös kaupunkien läpi virtaavilla joilla, mikäli vesi vain on riittävän puhdasta ja siinä riittää saukolle syötävää. Saukko tottuu helposti ihmisiin, jos sitä ei häiritä. Saukolla on laaja elinpiiri, jossa […]

Takini

Budorcas taxicolor taxicolor   Takini eli härkägemssi kuuluu onttosarvisiin ja edelleen vuohieläimiin. Nimensä mukaisesti sen sarvet ovat ontot ja pysyvät eläimen päässä koko sen elämän ajan. Takini on Budorcas-suvun ainoa edustaja ja laji tulikin länsimaalaisten tietoisuuteen vasta vuonna 1910. Nykyään takini on Bhutanin kansalliseläin.   Laumaeläin Takini on laumaeläin. Takinit kerääntyvät talvella pieniin laumoihin (parikymmentä […]

Anna palautetta

Saapuminen Ähtäri Zoohon

Ähtäri Zoo sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan keskellä, osoitteessa: Karhunkierros 150, 63920 Ähtäri. 

Autolla

Kun olet saapunut Ähtäriin, löydät Ähtäri Zoohon seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
Parkkialueet ovat maksuttomia.
Invapaikkoja on Zoo Shopin/Zoo Deli & Cafén edessä
sekä P1 -pysäköintialueella.

Junalla

Eläinpuistolla on oma junaseisake, jonka löydät VR:n sivuilta nimellä Ähtärin Eläinpuisto Zoo. Pysäkiltä on noin 15 minuutin kävelymatka Ähtäri Zoohon. VR:n sivuille.